Syksyn 2019  koulutus kuvia

 

Neljän kuukauden tatuointi koulutus antaa vankan pohjan alalle suuntaavalle. Katso miten koulutus etenee ja kehittyminen näkyy ahkeran harjoittelun tuloksena.

 

dav
dav
dav

Ensimmäinen viikonloppu aloitettiin  käymällä läpi oikeaa piirustus tekniikkaa, joka on kaiken perusta hyvän tatuoinnin tekemiselle.

dav
dav
dav
dav
dav

Tatuointikoneella varjostus harjoituksia. Kotitehtävät on suoritettu huolella!

dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav

Koulutuksen edetessä päästään väritys harjoitusten kimppuun ja harjoitellaan stencilin kiinnitystä asiakkaan iholle.

dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
Seuraavaksi itse asiaan, iholle tatuoimaan. Oppilaat ovat saaneet suunnitella itse kuvat yhdessä asiakkaan kanssa.  Oman työpisteen kokoaminen, asiakkaan vastaanottaminen ja stencilin kiinnittäminen harjoitellaan ihan käytännössä.  Tässä vaiheessa kotona tehtyjen harjoitusten tekeminen näkyy käden varmuudessa.
dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
dav
Lipstick
dav
dav

Kaikki kiva päättyy aikanaan. Uuttera harjoittelu teki tehtävänsä ja viimeisenä viikonloppuna päästiin ihastelemaa todella hienoja tatuointeja.

Kevään 2020 koulutus kuvia

Koronan vuoksi lähiopetuspäivät aloitettiin vasta toukokuussa. Oppilaat saivat valmistavia kotitehtäviä oikean piirustus tekniikan hiomiseksi. Koulutus saatiin hienosti maaliin ja oppilaat lähtivät hyvillä valmiuksilla kohti tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Elinan ekat harjoitukset
Essin ekoja harjoituksia
Eemelin harjoitusta
Eemeli harjoitushommissa
Elina valmistelee tatuointikoneen suojausta
Tatuointivälineet valmiina
Elinan black´n grey harjoitus
Värikuva harjoituksen tuloksia
Elinan harjoitushommaa
Eemeli keskittyy harjoitukseen
Eemelin värikuva harjoitus
Kotitehtävät näyttää hyvältä
Essin värikuvan harjoittelua
Eemelin eka tatuointi harjoiteltiin ensin harjoitusnahkaan
Eemelin harjoitus valmis
Eemelin eka tatuointi jalkaan
Eemelin kukka tatuonti valmis

Tatuoimisprojektissa on monta eri vaihetta – ei pelkästään se minkä asiakas näkee – eli tatuoiminen. Tatuoijan työssä aikaa menee mm. asiakkaan toiveiden mukaan tehtyjen luonnosten suunniteluun.

Elina suunnittelee ekaa tatskaa
Elinan eka tatuonti tulee tähän
Tästä se lähtee, eka tatuonti
Elinan eka tatuonti valmis
Eemeli keskittyy tatuoimaan
Eemelin tatuointi etenee
Eemelin tattoo
Elinan tatuointi tekeillä
Elinan väritatuoinnista tuli valmista
Elinan väritatuointi valmis
Eemelin kallotatuointi valmistui
Valmista tuli myös ruususta
Essin väritatuointi viimeisenä viikonloppuna
Black´n grey tatuointi luonnos ja valmis työ
Kova harjoittelu on palkittu ja päätös päivä suoritettu onnistuneesti

Probably The Best tattoo school in Finland 😉

Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yhteydenotot ella@finnishtattoolearning.fi